Anturamuotti, joka sopii kaiken kokoisten rakennusten perustamiseen?
anturamuotti huhtikuuta 26, 2018Rakennusten perustaminen anturamuotin kanssa on kätevää, mutta skaalautuvuus jokaiseen kokoon ei välttämättä ole mikään itsestäänselvyys.
Formex-anturamuotti kuitenkin skaalautuu. Se sopii kaiken kokoisten rakennusten perustuksiin ja sen avulla voi perustaa autotallin siinä missä kerrostalonkin. Muotteja on saatavana useassa eri koossa ja eri levyisinä, minkä vuoksi ne ovat todella monikäyttöisiä.Isot ja pienet kohteet onnistuvat kaikki yhtä jouhevasti anturamuotin avulla ja se on sekä ammattirakentajien, että yksityishenkilöiden suosiossa.
Helppoa monikäyttöisyyttä
Juuri helppokäyttöisyys on anturamuottien suosion salaisuus, sillä ne sopivat ammattikäyttöön haastavissakin kohteissa, mutta käyvät myös tavallisen pien- tai omakotirakentajan tarpeeseen.Muottien käyttö on tehty alusta loppuun saakka mahdollisimman helpoksi. Tarvitaan vain tekijä, motivaatio, anturamuotit ja normaalit perustyökalut (voimapihdit, sidontakoukku, sidelankaa, mitta ja merkitsemiskynä).