Valmisanturamuotti vs. perinteinen lautamuotti

toukokuuta 30, 2018

Rakennuksen perustamiseen voi käyttää muutamia eri tekniikoita. Yleisimmät lienevät ns. perinteinen lautamuotti ja anturamuotti. 

Kun olet perustamassa rakennusta, tulet tilanteeseen jossa joudut pohtimaan mikä on järkevin tapa toteuttaa homma. Perinteinen lautamuotti mielletään usein edulliseksi, mutta tuottaa paljon työtä ja runsaasti rakennusjätettä.

Valmisanturamuotti sen sijaan on helppo ja nopea asentaa ja valaa, eikä sitä tarvitse purkaa valun jälkeen.

Lautamuotti on materiaalikustannuksiltaan halpa, mutta työhinnaltaan kallis

Koska lähes mikä hyvänsä lautatavara kelpaa lautamuotin tekemiseen, ei muotti itsessään maksa suuria rahasummia. Ajallisesti anturan tekeminen perinteisellä lautamuotilla on kuitenkin hidasta hommaa. Nämä seikat nostavat työkustannuksen varsin korkeaksi, minä lisäksi rakennusjätteen hävittäminen myös maksaa.

Valmisanturamuotti on nopein perustustapa ja siten myös työhinnaltaan halvin

Valmisanturamuottien avulla anturan tekeminen on helppoa, nopeaa ja muotti jää valun jälkeen paikalleen, eikä ylimääräistä rakennusjätettä juurikaan synny.

Lisätietoa anturamuoteista  

Lisätietoa anturamuoteista löydät Formex Oy:n verkkosivuilta: www.formex.fi


1 kommenttia

  1. Caesar's Casino Review 2021 | Shootercasino
    Caesar's casino has 바카라 the latest promotions and sign up offers. Read our 제왕 카지노 casino review to find out more about bonuses, promotions, games, and deccasino banking options.

    VastaaPoista